Cleantech Invest Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2016 (tilintarkastettu)

Tiedotteet

Tammi-joulukuu 2016

Osakkuusyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 150% vuonna 2016 (arvio, tilintarkastamaton).

  • Yhteensä 284% suuruinen tilintarkastettu arvonkorotus, kooltaan 13,6 MEUR, tehtiin Cleantech Investin omistuksiinn osakkuusyhtiöiden Enersize, Sofi Filtration, Nocart ja Nuuka Solutions kohdalla.
  • Katsauskauden aikana Cleantech Invest panosti osakkuusyhtiöidensä kasvun kiihdyttämiseen.
  • Cleantech Invest kansainvälisti toimintaansa perustamalla pop-up toimistot Berliiniin ja Los Angelesiin.
  • Cleantech Invest laajensi viestintäkanaviensa määrää saavuttaakseen laajemman audienssin.
  • Cleantech Invest muutti hallintatapaansa siirtymällä hallitukseen, jossa enemmistö hallitusjäsenistä on yhtiöstä itsenäisiä tahoja.  
  • Cleantech Invest toteutti sijoitukierroksen useassa osakkuusyhtiössä. Nocartille aiemmin myönnetty laina konvertoitiin omistukseksi ja uutta pääomaa tuotiin yhtiöön vuoden aikana 5 MEUR, Cleantech Investin perustaman SPV-yhtiön kautta. Wattyn kohdalla, Cleantech Invest teki 1MEUR sijoituksen SPV-yhtiön kautta. Sijoituskierroksen kokonaiskoko oli 3MEUR ja kanssasijoittajana toimi EQT Ventures. Cleantech Investin omistusosuus yhtiössä kasvoi 1%:sta 4%:iin.
  • Cleantech Invest sijoitti ResQ Club -yhtiöön, sekä suoran sijoituksen kautta että tekemällä osakevaihdon perustajatiimin kanssa. Omistusosuus yhtiössä kierroksen jälkeen oli 8.7%.
  • Cleantech Invest rinnakkaislistautui First North Tukholmaan, ja toteutti suunnatun annin joka ylimerkittiin 3.5 kertaisesti. Anti oli kooltaan 12MSEK ja yhtiöön tuli 1233 uutta ruotsalaista osakkeenomistajaa.

Merkittävimmät tapahtumat osakkuusyhtiöissä:

  • Nocart solmi kaupat 12,9 MEUR off-grid energiaprojekteista Afrikassa ja kolminkertaisti liikevaihtonsa 12,4 miljoonaan euroon katsauskauden aikana, tehden voitollisen 3,4 miljoonan euron tuloksen (ei tilintarkastettu).
  • Enersize solmi ensimmäisen sopimuksensa kiinalaisen autovalmistajan kanssa ja sai ensimmäisen merkittävän saavutettuihin energiansäästöihin perustuvan maksusuorituksen asiakkaalta, joka on yksi maailman suurimmista litteiden näyttöjen valmistajista.
  • Sofi Filtration toteutti 11 toimitusta teollisille asiakkaille ja kaksinkertaisti katsauskauden aikana liikevaihtonsa vuoteen 2015 verrattuna. Sofi aloitti myös toiminnan USA:n markkinoilla ja perusti testauspisteen Teksasiin.
  • Watty keräsi lisäpääomaa 3MEUR , sijoittajina mm. EQT Ventures ja Cleantech Invest.

Heinä-Joulukuu 2016

  • Cleantech Invest toteutti suunnatun annin kooltaan noin 750.000EUR tehdäkseen lisäsijoituksen nopeasti kasvavaan osakkuusyhtiöön.
  • Cleantech Investin optio-ohjelman TO 1A –optioita käytettin 51,5 % edestä ja yhtiö keräsi 4,3MSEK lisäpääomaa ennen transaktiokustannuksia.
  • Cleantech Invest keräsi yhteensä 5MEUR sijoituksen osakkuusyhtiö Nocartiin koostuen SPV –yhtiöstä ja valituista strategisista sijoittajista. Cleantech Invest sai järjestelystä yhteensä 215,000 euron palkkion.
  • Cleantech Invest osallistui Swap.comin sijoituskierrokseen SPV –yhtiön kautta. Cleantech Investin omistusosuus Swap.comissa oli vuoden lopussa 5,5%.

Merkittävimmät tapahtumat osakkuusyhtiöissä:

  • Nuuka kasvatti softa-alustaansa käyttävien kiinteistöjen määrän katsauskauden aikana 537:stä 916:sta ja on jatkanut kasvuaan. 
  • Enersize julkisti kaksi uutta sopimusta ja ilmoitti listausaikeistaan First North Tukholmaan H1 2017 aikana.
  • ResQ Club saavuttii 100.000 myydyn aterian virstanpylvään.
  • Nocart keräsi pääomarahoitusta 5MEUR.
  • Watty julkisti SLUSH:ssa uuden loppukäyttäjille suunnatun tuotteensa ja sai näkyvyyttä DI:Ssa, Breakit:ssa and Wired:ssa.
  • Swap.com (Netcycler Oy) jatkoi kasvuaan, ylittäen 1.5m myytävää tavaraa palvelussaan ollen USA:n suurin verkossa toimiva käytetyn tavaran kauppa. Yhtiö keräsi vuonna 2016 noin 30 MEUR pääomaa. Yhtiön myynti vuositasolla on yli 20 MUSD, laskettuna tämän hetkisestä kuukausimyynnistä.

Keskeiset tunnusluvut

EUR ‘000 7-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015
Liikevaihto 358 105 396 249
Liikevoitto/tappio -523 -450 -1085 -872
Katsaus-/tilikauden tulos -408 -940 -1 136* -1 306
Rahavarat kauden lopussa 1 206 802 1 206 802
Oma pääoma kauden lopussa 19 800 6 739 19 800 6 739
Omavaraisuusaste kauden lopussa 89.4%** 98.9% 89.4%** 98.9%

*Savo-Solarin osakkeiden arvoon tehtiin tuloslaskelmassa arvonalennus kooltaan 295 tEUR (575 tEUR). Arvonalennuksen palautus kooltaan 194 tEUR tehtiin Clean Future Fund Ky:n osuuksien arvoon.

** Omavaraisuusasteen laskun merkittävin syy on laskennallisen verovelan kirjaaminen arvonkorotuksista vuonna 2016

Toimitusjohtaja Alexander Lidgren kommentoi

Mikä vuosi! Vuoden alkaessa meillä oli jo takana voimakkaan kasvun vuosi useimmissa osakkuusyhtiössä ja voimakas kasvu on jatkunut läpi kuluneen vuoden. Olemme keskittyneet suorituskykyisimpien yhtiöidemme kiihdyttämiseen erinomaisin tuloksin, olemme lisänneet yhtiömme kansanvälistä ulottuvuutta rektytoimalla huippuluokan kansainvälisiä hallituksen jäseniä, käynnistämällä useita viestintähankkeita sekä Pop Up toimistot Berliinissä ja Los Angelesissa.

Totesin puolivuotisraportissa, että useiden yhtiöidemme suurin riski liittyi niiden kykyyn varmistaa riittävä määrä pääomaa ja huippuluokan henkilöresursseja edessä olevien kasvumahdollisuuksien hyödyntämiseen. Vuoden aikana toteutimme onnistuneesti rahoituskierrokset Swap.comille, Enersizelle, Nuukalle, Nocartille, Sofi Filtranionille sekä useille muille ja saimme seurata jatkuvaa liikevaihdon kasvua yhtiöiden toteuttaessa kasvustrategioitaan. Useat menestyksekkäät yhtiömme onnistuivat vuoden aikana tekemään tärkeitä avainrekrytointeja ja me olimme mukana monissa näistä rekrytointiprojekteissa. 

Uskon, että voimme sanoa vuoden aikana samaan aikaan onnistuneemme kasvamaan nopeasti, vähentämään riskiä ja kasvattamaan portfoliomme potentiaalia omistaja-arvon luomiseen.

Rahoituskierrokset

Raportointijakson aikana osakkuusyhtiömme toteuttivat yhteensä kuusi rahoituskierrosta neljä vuoden 2017 Q1:n aikana. Yhteensä näissä rahoituskierroksissa kerättiin noin 40 MEUR pääomaa osakkuusyhtiöiden taseisiin. Olen ylpeä, miten hyvin pystyimme säilyttämään omistusosuutemme hyvin menestyvissä yhtiöissämme kuluneen vuoden monissa rahoitusjärjestelyissä. Tämä on osin seurausta osallistumisessa rahoituskierroksiin Special Purpose Vehicle-yhtiöiden kautta, joissa Cleantech Invest saa omistusta rahoituksen kokoamiseen käyttämäänsä työpanosta vastaan sekä osin seurausta omistuksen kasvattamisesta aiemmin sovittujen vaihtovelkakirjalainojen avulla

Liikevaihto

Osakkuusyhtiöidemme liikevaihdon kasvu on jatkunut erittäin vahvana. Yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi kuluneen vuoden aikana 150% ja ollen yhteensä 33 MEUR. Tässä on vielä huomattava että tässä EI OLE mukana liikevaihtoa Nocartin juuri raportointikauden jälkeen saamasta 200 MUSD tilauksessa.   

Kuten olimme ennustaneet, kaksi yhtiöistämme ylittivät viime vuonna +10MEUR liikevaihtotason ja vuoden aikana useat yhtiöistämme ovat siirtyneet varhaisesta kaupallistamisessa voimakkaan kasvun vaiheeseen teknologioiden tultua hyväksytyksi asiakasprojekteissa. Useat yhtiöt ovat myös siirtäneet fokuksen kotimaan toimituksista kansanvälisille markkinoille. Nuuka kasvatti vahvasti järjestelmäänsä kytkettyjen rakennusten määrää (nyt noin 1000 rakennusta) ja aloitti kansainvälisen kasvun, Enersize voitti energiatehokkuuspalvelulleen useita suuria uusia asiakkaita Kiinasta ja sai strategisiksi  sijoittajiksi kansanvälisesti tunnetut Scanian ja Durr:n (Q1 2017 aikana). Sofi Filtration teki vuoden aikana kymmenen uutta itsepuhdistavan vedenpuhdistusjärjestelmänsä asennusta, ja tämä on enemmän kun yhtiö on aiemmin tehnyt viiden toimintavuotensa aikana. Uusi ravintolaruokaa “pelastava” yhtiömme nousi tyhjästä ja myi raportointikauden aikana järjestelmänsä kautta yhteensä 110 000 ateriaa. ResQ toimii nyt Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Virossa sekä Saksassa.      

Uusiutuvan energian yhtiömme Nocart on täysin toinen “eläin” kun viime vuonna. Nocartilla on nyt täysin omistetut tytäryhtiöt Keniassa, Zambiassa, Singaporessa sekä Britannissa. Kansainvälisen läsnäolon, henkilökunnan ja teknologian kautta Nocart saa eturivin paikan hyödyntää em. markkinoilla avautuvia mahdollisuuksia. Nocart on voittanut toimitussopimuksia yhteensä yli 200MUSD arvosta ja yhtiön potentiaalinen hankekanta on yli 1 miljardin EUR arvoinen. 

Swap.com on myös kasvanut suurempaan mittaan kuluneen vuoden aikana. Yhtiö on jatkanut kasvuaan ja sillä on nyt yli 1,5 miljoonaa tuotetta myynnissä ja se on siten tuotemäärällä mitattuna USA:n selvästi suurin käytetyn tavaran verkkotavaratalo. Yhtiön myynti vuositasolla on yli 20 MUSD, laskettuna tämän hetkisestä kuukausimyynnistä.Yhtiö on myös saanut noin 30MEUR uutta pääomarahoitusta kuluneen vuoden aikana.

Omat tulokset

Kuluneen vuoden taloudelliset tulokset heijastelevat toimintamme painopisteitä: yhtiöidemme valmistelua pörssilistautumiseen sekä mahdollisten irtautumisen valmistelua. Olemme käyttäneet entistä enemmän voimavaroja yhtiöiden kiihdyttämiseen ja käyttäneet tapauskohtaisesti myös ulkopuolisia henkilöresursseja. Olemme myös avustaneet useita yhtiöitä tekemään merkittäviä parannuksia viestintäänsä. Oma liikevaihtomme kasvoi vuoden aikana, koska olemme pystyneet laskuttamaan osan em. palveluista osakkuusyhtiöiltämme ja olemme myös saaneet tuloja toteuttamalla useita osakkuusyhtiöiden rahoituskierroksia kuluneen vuoden aikana. Myöskin kuluneen vuoden aikana liikevaihtomme asiantuntijapalveluista ja onnistumispalkkioista lisääntyi.    

Pop-Up offices

En pysty piiloittamaan innostuneisuuttani tämän viime kesäkuussa käynnistämämme hankkeen arvosta. Projekti on vähän nostanut kuluja mutta käsin kosketeltavat tulokset Pop Up toimistoista ovat kaikkea muuta kuin vähäisiä. Enersizella on nyt uusi saksalainen strateginen osakas, Durr Investment AG, ResQ Clubilla on uusia berliiniläinen osakas Atlantic Ventures, Nuuka ja useat muut ovat identifioineet partnereita ja jakelijoita Kaliforniasta ja Saksasta. Kaikki tämä on suoraa seurausta läsnäolosta markkinoilla Pop Up toimistojen muodossa ja uskomme että lisää on tulossa. Pop Up toimistot ovat erittäin voimakas ja kustannustehokas työkalu yhtiöidemme kiihdyttämiseen ja arvon luomiseen. Uskomme että toimintamalliamme tullaan kopioimaan toisten sijoittajien ja kiihdyttämöiden toimesta. Kuluvan vuoden aikana tutkimme mahdollisuutta toteuttaa Pop Up toimintaa uusilla maantieteellisillä markkinoilla ja eräs tutkinnan kohteena oleva kohde on Shanghai.  

Rinnakkaislistautuminen – kulut ja arvonluonti

Myös vuoden aikana Ruotsissa toteuttamamme rinnakkaislistautumien oli hyvin positiivinen kokemus. Listautumisanti ylimerkittiin kolme ja puolikertaisesti ja saimme tuhat uutta osakkeenomistajaa. Tärkeintä kuitenkin on että saimme runsaasti uusia sijoittajakontakteja Cleantech Investille sekä osakkuusyhtiöillemme. Listautumisprojekti sitoo toimitusjohtajan resursseja, lisää jonkin verran esim. viestintäkuluja ja lisää hallintoa, mutta saavutetut hyödyt ovat huomattavasti haittoja suuremmat. Tämä on erityisen totta, kun Tukholmasta on listautumisemme jälkeen tullut johtava eurooppalainen kasvuyhtiöisen rahoituskeskus.

Tulossa!

Totesin puolivuotisraportissa että sadonkorjuunaika lähestyy. Olemme nyt entistä lähempänä sitä. Olemme valmistelleet kaksi yhtiötämme pörssilistaukseen Tukholman First North-listalle. Molemmat yhtiöistä ovat tämän osalta aikataulussa ja olemme ilahtuneita merkittävästä sijoittajakiinnostuksesta yhtiöitämme kohtaan. Olemme myös kiihdyttäneet muiden yritystemme kehittämistä tasolle, jolla osittaiset irtautumiset voivat tulla mahdollisiksi.

Kuluvana vuonna kohdennamme resursseja erityisesti kolmeen asiaan

Useiden yhtiöiden irtautumis- ja IPO valmistelut sekä listautuvien yhtiöiden voimakas kehittämisen listautumisen jälkeen.  Tämä on itsestään selvä jokaiselle listautuvalle yhtiölle, mutta haluan joka tapauksessa korostaa että Cleantech Invest tulee jatkamaan listautuvien salkkuyhtiöidensä kiihdyttämistä ja tekemään parhaansa niiden kasvun tukemiseksi.   

Uuden yritysportfolion kiihdyttäminen. Useat salkkuyhtiöt, joihin olemme käyttäneet runsaasti omaa aikaamme, ovat nyt päässeet hyvälle kasvu-uralle, ja olemme valinneet salkustamme uusia yrityksiä, joihin voimme käyttää jatkossa enemmän resursseja. Eagle Filters on yksi tällainen yhtiö. Olemme nostaneet merkittävästi omistustamme ja näemme suuren potentiaalin yhtiön liiketoiminnan kasvulle. Tulemme myös erittäin kontrolloidussa prosessissa tekemään myös joitakin sijoituksia kokonaan uusiin salkkuyhtiöihin.   

Viestintä uudelle tasolle! Jos olet seurannut yhtiötämme, olet huomannut että olemme jatkuvasti lisänneet panostuksia sekä osakkuusyhtiöidemme saavutuksista tiedottamiseen sekä puhtaan teknologian murroksesta ja eko-systeemistä kertovaan yleiseen tiedottamiseen. Arvopaperilainsäädännön mukaisien pörssitiedotteiden lisäksi Cleantech Investin viestintäkanavia ovat newsletter, facebook, twitter, Instagram, medium, soundcloud ja linkedin. Seuraamalla näitä kanavia voit saada parhaan kokonaiskuvan siitä mitä Cleantech Investissä tapahtuu. Meillä on myös useita viestintäaktiviteetteja suunnitteilla kuluvaksi vuodeksi. Yksi näistä on salkkuyhtiöidemme positiivien ympäristövaikutuksen laskeminen ja viestiminen. Tätä kirjoittaessa laskenta on käynnissä ja tulokset tulevat olemana henkeäsalpaavia joten jos et vielä seuraa meitä niin nyt on korkea aika aloittaa!

Olemme sanoneet, että tulemme olemaan Euroopan johtava puhtaan teknologian kiihdyttämö kuluvan vuoden loppuun mennessä. Uuden teknologian alenevat hankintakustannukset ovat perustavanlaatuisesti muuttamassa tapojamme tuottaa ja kuluttaa energiaa ja muita luonnonvaroja. Näemme, että kokonaan uusia puhtaan teknologian teollisuuksia tulee syntymään. Näitä ovat esimerkiksi käytettyjen kuluttajatuotteiden online-kauppa, energiatehokkuuden “negawattien” tuotanto ja jakamistalouteen perustuva resurssitehokkuus. Uskomme, että tulevaisuuden arvokkaita “bluechip” arvoyhtiöitä tulee esim. näiltä toimialoilta ja että Cleantech Investin omat salkkuyhtiöt ovat hyvissä asemissa ottamaan johtavan aseman uusissa nousevissa teollisuuksissa. 

Tulemme saavuttamaan tavoitteemme ja odotan innolla, että pääsen kertomaan mitkä tulevat olemaan Cleantech Investin seuraavat askeleet.

Cleantech Investin omistusosuus osakkuusyhtiöissä 31.12. 2016

Osakkuus-yhtiö CTI suora omistus CTI efektiivinen omistus CTI efektiivinen omistus, täysin dilutoitu**
Aurelia Turbines 2,8 % 2,8 % 2,8 %
Clean Future fund Ky 36,8 % 36,8 % 36,8 %
Cleantech Invest SPV 1 20,0 % 20,0 % 20,0 %
Cleantech Invest SPV 2 20,0 % 20,0 % 20,0 %
Cleantech Invest SPV 3 21,8 % 21,8 % 21,8 %
Cleantech Invest SPV 4 43,8 % 43,8 % 43,8 %
Cleantech Invest SPV 5 20,0 % 20,0 % 20,0 %
Eagle Filters 10,0 % 10,0 % 10,0 %
Enersize 44,7 % 46,8 % 38,6 %
Lumeron 14,3 % 14,3 % 14,3 %
Metgen 1,6 % 2,1 % 2,1 %
Nocart 18,8 % 19,3 % 19,3 %
Nuuka Solutions 42,2 % 42,2 % 38,8 %
One1 10,0 % 12,9 % 12,9 %
Oricane 21,2 % 21,2 % 21,2 %
PlugSurfing 3,3 % 3,3 % 3,3 %
ResQ 8,1 % 8,1 % 7,5 %
Sansox 8,8 % 8,8 % 8,8 %
Savo-Solar 2,2% 2,4% 2,4%
Sofi Filtration 25,5 % 25,5 % 24,8 %
Swap.com Services 2,7 % 6,2 % 5,5 %
Watty 0,7 % 4,0 % 4,0 %

*Omistukset PlugSurfing GmbH:ssa ja Swap.comissa ovat hieman suuremmat kuin aiemmin julkaissut omistusprosentit.

**Sisältää työntekijäoptiodiluution, mutta ei mahdollisia sijoittajaoptioita

Osakkuusyhtiöiden kehitys vuoden 2016 aikana

Cleantech Invest lyhyesti kommentoi kaikkien osakkuusyhtiöidensä liiketoiminnan kehitystä katsauskauden aikana.

Osakkuusyhtiöiden kehitystä kuvaavissa luvuissa on käytetty seuraavia periaatteita:

  • Yhteenveto, jossa kunkin osakkuusyhtiön liiketoiminnan kehitystä on kuvattu ei ole tyhjentävä kuvaus osakkuusyhtiön tilanteesta ja riskeistä.
  • Liikevaihto- ja tulosluvut on annettu ainoastaan niille osakkuusyhtiöille, joiden liikevaihto on yli 1m€.
  • Jos on jokin liiketaloudellinen syy (esimerkiksi kilpailu) liikevaihto- ja tuloslukujen antamatta jättämiseen, lukuja ei anneta siitä huolimatta että liikevaihto olisi yli 1m€.
  • Osakkuusyhtiöille voidaan antaa myös avainindikaattori, joka kuvaa osakkuusyhtiön kehitystä.

Osakkuusyhtiöt on jaettu kahteen ryhmään: 1) Energia- ja resurssitehokkus ja 2) Hajautettu uusiutuva energiantuotanto. Osakkuusyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli €33,4 miljoonaa: €15,3 miljoonaa energia- ja resurssitehokkuuden ja €18,2 miljoonaa hajautetun uusiutuvan energiantuotannon osalta. Osakkuusyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 150% 2016 aikana niiden yhtiöiden osalta, jotka olivat osakkuusyhtiöitä jo vuonna 2014. Kaikki osakkuusyhtiöiden liikevaihtoluvut, lukuunottamatta SavoSolarin ja Enersizen 2016 lukuja, ovat tilintarkastamattomia arvioita.

1)   Energia- ja resurssitehokkuus(Swap.com, Nuuka Solutions, Eagle Filters, Enersize, Lumeron, Metgen, Oricane, PlugSurfing, ResqClub, Sansox, Sofi Filtration, Watty):

Swap.com Services Oy

Swap.com lanseerasi miesten vaatelinjaston ja mobiili iOS sovelluksen kesällä 2016. Yhtiö julkisti €19 miljoonan rahoituskierroksen joulukuussa 2016, jossa lead-sijoittajana oli ruotsalainen eEquity. Kaikenkaikkiaan, Swap.com keräsi €30 miljoonaa uutta oman pääoman ehtoista rahoitusta 2016 aikana.

EUR 1-12/2016 1-12/2015
Liikevaihto, EUR 2016 liikevaihto ei saatavilla.‘Run rate’ eli myynti vuositasolla on yli 20 MUSD, laskettuna tämän hetkisestä kuukausimyynnistä 2015 liikevaihto ei saatavilla.‘Run rate’ myynti vuositasolla on yli 10 MUSD, laskettuna tämän hetkisestä kuukausimyynnistä
Liikevoitto (tappio), EUR
Tilikauden voitto (tappio), EUR
Henkilöstö kauden lopussa 287 205

Nuuka Solutions Oy

Vuoden 2016 kaksi viimeistintä neljännestä olivat vahvoja kasvuneljänneksiä Nuukalle. Yhtiö sai lisättyä kiinteistöjen datan hallinta –ohjelmistoaan käyttävien rakennusten määrää 500:sta 900:aan vuoden lopussa. Lisäksi Nuuka allekirjoitti ensimmäiset merkittävät asiakassopimukset Benelux –maissa, sekä kehitti uusia ohjelmistomoduuleja avainsegmenteille mm. jäähdytyksen seurantaan ja ruokakauppojen analytiikkaan. Nuuka on sopinut merkittävän projektin aloittamisesta Kiinassa, yhdessä kiinalaisen kumppaninsa Zhejiang Zhongrui Low-carbon Technology Ltd. kanssa.

Nuukan potentiaalisten asiakkaiden joukko on suurempi kuin koskaan aiemmin ja yhtiö odottaa jatkavansa uusien rakennusten lisäämistä Nuukan järjestelmään Pohjoismaissa sekä myös muilla avainmarkkinoilla. Nuuka suunnittelee lisäävänsä resurssejaan ja rekrytoivansa lisää avainhenkilöitä kiihdyttämään kansainvälistä kasvuaan.

Nuuka Solutions indikaattori: Nuukan järjestelmään kytkettyjen rakennusten määrä kasvoi voimakkaasti ja lähes tuplaantui. Katsauskauden lopussa Nuuka palveli 916 rakennusta.

Eagle Filters Oy

Eagle Filtersin liikevaihtotaso on vuoden 2016 lopussa lähes palautunut tehdaspaloa edeltäneen ajan tasolle. Tehdaspalo merkittävästi haittasi yhtiön kehitystä 2015 lopussa ja 2016 alussa. Eagle Filters on kehittäänyt ja hakenut patenttia uudelle kaasuturbiinien ilmasuodatustuotteelle, joka laajentaa potentiaalisen markkinan kokoa merkittävästi.

EUR 1-12/2016 1-12/2015
Liikevaihto, EUR 1,352,621 1,614,825
Liikevoitto (tappio), EUR 251,555 -449,228
Tilikauden voitto (tappio), EUR 293,396 -566,041
Personnel in average 9 9

Enersize Oy 

Enersize, jossa Cleantech Investilla on suurin omistusosuus eteni vuonna 2016 vahvasti. Yhtiö solmi kumppanuuden toisen kiinalaisen myynti- ja toimituskumppanin kanssa, joka loi nopean ja merkittävän kasvun jo ennaltaan suureen tarjouskantaan. Enersizen neuvotteluissa olevien potentiaalisten asiakkaiden määrä tuplaantui vuodessa. Yhtiö allekirjoitti Kiinan autoteollisuudessa merkittävän asiakkaan kanssa ensimmäisen sopimuksen, Foton Beiqi Motor:in kanssa. Kyseisen projektin tulot arvioidaan olevan €0,25 miljoonaa Enersizelle, ja asiakasmaksuja odotetaan 2017 aikana.

Toinen merkittävä saavutus oli, että Enersize sai ensimmäisen €300 000 suuruisen maksun ensimmäiseltä suurelta asiakkaaltaan, BOE:lta, perustuen saavutettuihin säästöihin. BOE on yksi maailman suurimmista ohuiden näyttöjen valmistajista. BOE:lla on kuusi muuta tehdasta, joista kahden kanssa oli neuvottelut käynnissä. Enersize odottaa saavansa BOE:lta tuloa yhteensä $1,2 miljoonaa ainoastaan sopimuskauden aikana.

Enersize julkisti myös kaksi uutta asennussopimusta kahden kiinalaisen lasivalmistajan kanssa 2016 aikana.

Neljännen vuosineljänneksen aikana yhtiö ilmoitti, että se suunnittelee listautuvansa First North Tukholma –listalle 2017 toisen vuosineljänneksen aikana.

Metgen Oy

Metgen sai kaksi uutta asiakasta metsäteollisuudesta ja solmi agentuurisopimukset Keski-Eurooppaan ja Koreaan. Yhtiö lisäsi kolme uutta tuotetta portfolioon  ja löysi uuden sovellusalueen nykyiselle biokaasualueen tuotteelleen. Metgen haki myös viittä uutta patenttia.

Metgen indikaattori: Tuotteiden / sovelluskohteiden määrä kasvoi kahdeksasta 12:sta vuoden 2016 aikana.

Oricane

Oricane jatkoi palvelu- ja lisensointiliiketoiminnan kehitystä tietoliikenne laitevalmistajien kanssa. Yhtiö solmi ei-eksklusiivisen lisenssisopimuksen Kalifornialaisen MoSys yhtiön kanssa vuoden aikana. Lisäksi yhtiö on lähestynyt muita alan toimijoita, kuten FPGA myyjiä ja mikro- ja verkkoprosessorivalmistajia, jotka tarjoavat avainkomponentteja tietoliikenne laitevalmistajille.

Yhtiö teki myös konsultointia ja solmi support –sopimuksen toisen tele- ja tietoliikennevalmistajan kanssa.

PlugSurfing

Plugsurfing jatkoi sähköauton latausverkoston kasvattamista vuoden aikana ja lanseerasi uuden mobiilisovelluksen sekä iOS että Android puhelimiin. Yhtiö allekirjoitti sopimuksen latausratkaisuja tarjoavan Allegon kanssa, Nissan myyntiliikkeiden latauksien mahdollistamiseksi Saksassa. Yhtiöstö tuli myös Teslan virallinen toimittaja ‘preferred partnership’ sopimuksen myötä, joka nyt sisältää Belgian ja Saksan. Latausten määrä Plugsurfing:ing kautta kasvoi  merkittävästi ja yli tuplaantui vuoden aikana.

Latausasemien määrä, joissa on mahdollista maksaa PlugSurfingilla: 40 100 (vuoden alussa 34 211)

ResQ Club

ResQ kasvatti tarjoajien määrää yli 600 ravintolaan maailmanlaajuisesti ja rekisteröityneiden asiakkaiden määrä kasvoi yli 60 000:een vuoden aikana. ResQ:n kautta oli pelastettu yli 100 000 ruoka-annosta marraskuussa 2016.

Yhtiö lanseerasi uusia maksumetodeja ja mahdollisuuden ostaa “ResQ credittejä”tulevaisuuden ruokaostoksia varten. Palvelu ja brändi sai myös uuden ulkoasun, koskien molempia käyttöliittymiä sekä markkinointimateriaalia. ResQ palkkasi uusia lahjakkuuksia markkinointipuolella: kokenut ja yrittäjähenkinen markkinointijohtaja ja kokenut yhteisöjohtaja Ruotsin ja Saksan tiimeihin.

Yhtiö on juuri lisännyt mahdollisuuden kirjautua sisään Facebook tunnuksilla, joka on kriittinen ominaisuus uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi palveluun.

ResQ Cub Indikaattori: ResQ Club sovelluksen kautta myydyt ruoka-annokset: 110 000 annosta (200 vuoden alussa)

Sansox Oy

2016 oli ensimmäinen vuosi, jolloin Sansox tuotti todellista liikevaihtoa. Yhtiö on vuoden aikana toteuttanut pilotteja menestyksekkäästi kalankasvatusalalla ja on kehittänyt jakeluverkostoa Etelä-Amerikkaan.

Yhtiö on myös allekirjoittanut jakelusopimuksen Kiinaan, fokuksena erityisesti paperiteollisuus. Kyseinen kumppani on markkinajohtaja teknologian toimittajana tällä markkinasegmentillä ja pystyy esittelemään teknologian useille potentiaalisille asiakkaille.

Sofi Filtration Oy

Sofi Filtration sai valmiiksi 10 uutta teollista asiakasasennusta H2 2016 aikana ja koko vuoden 2016 liikevaihto kasvoi aiemman vuoden tavoin noin 100%. Sofi otti uudeksi kohdemarkkinaksi Yhdysvallat ja perusti oman testauskeskuksen Texasiin 2016 aikana. Ensimmäiset pilotit ovat suunnitteilla Pohjois-Amerikan öljy– ja kaasualojen vedenkäsittelymarkkinalle. Sofi on myös lähestynyt potentiaalisia asiakkaita Skandinaviassa Suomen menestyksen kopioimiseksi.

Sofi Filtration indikaattori: Tarjouskanta vuoden lopussa: €0.6 miljoonaa.

Watty AB

Vuoden 2016 lopussa SLUSHissa Watty julkisti uuden sukupolven tuotteensa, joka on kohdennettu suoraan loppukuluttajille. Tuotejulkistus sai näkyvyyttä mm. DI:ssa, Breakitissa ja Wiredissa. Watty keräsi noin €3 miljoonaa sijoituksia EQT Venturesilta, Cleantech Investiltä ja muilta sijoittajilta kesällä 2016. Watty on myös rakentanut myynti- ja markkinointitiimin fokuksenaan johtavan brändin rakentaminen, sekä tärkeiden kumppaneiden indentifiointi ja kumppanuuksista sopiminen yhtiön kunnianhimoisten kasvutavoitteiden saavuttamiseksi.

2)  Hajautettu uusiutuva energia (Savosolar, Nocart, One1, Aurelia)

Nocart Oy 

Nocart jatkoi vahvaa kasvuaan ja tuotetarjonnan kehitystään vuoden aikana. Aktiviteetit Afrikassa lisääntyivät, eteenkin Sambiassa, Keniassa ja Gambiassa. Aiemmin viestityt projektit Nigeriassa ja Malalwissa etenivät. Usea Eurooppalainen projekti tuotti myös liikevaihtoa vuoden aikana. Aasian mahdollisuuksia tutkittiin aktiivisesti.

Nocart on jatkanut kaasutusprosessinsa kehittämistä ja mahdollisesti tuo 2017 aikana markkinoille uusia tuotteita, kuten kiinteitä ja konttiratkaisuja sekä esteettisesti miellyttävämpiä aurinkoenergiajärjestelmiä pienempiin projekteihin.

Nocart jatkaa toimittajiensa kanssa työskentelyä varmistaakseen erittäin kustannustehokkaan ja laadukkaan komponenttien ostotoiminnan, jonka mahdollistaa ostojen mittakaava. Nocart tarkastelee myös esirahoitettuja kaupallisia hankkeita, joissa on mahdollisuus osallistua sähkön myyntiin voimalaitostoimitusten lisäksi. Tämä on linjassa strategian kanssa, jonka mukaan Nocartista tulee asteittain myös sähkön myyjä.

Nocart laajentui maantieteellisesti 2016 aikana. Yhtiöllä on nyt kokonaan omistettuja tytäryhtiöitä Keniassa, Sambiassa, Singaporessa ja Iso-Britanniassa, jotka mahdollistavat eturivin aseman markkinoille joissa vaaditaan paikallista läsnäoloa (mukaanlukien henkilöstö ja teknologia).

Nocart käyttää kokeneita konsultteja due diligencessä, asioinnissa paikallishallinnon kanssa, rahoituksessa ja hybriditeknologiassa varmistaakseen että kaikki projektit ovat riittävästi tutkitut ja kustannustarkistetut. Nocart otti vuoden aikana käyttöön Business Integrity- ja Corporate Social Responsibility –politiikat varmistaakseen että yhtiön henkilöstö ja yhteistyökumppanit pitävät yllä vastuullisia ja ettisiä liiketoimintakäytäntöjä.

EUR 1-12/2016 1-12/2015
Liikevaihto, EUR 12,433,291  3,923,581 
Liikevoitto (tappio), EUR 4,241,411  925,321 
Tilikauden voitto (tappio), EUR 3,393,128  565,380 
Henkilöstö vuoden lopussa 18 16 

One1 Oy

One1 on aloittanut uuden liiketoiminta-alueen – energian myynnin. Ensimmäinen asiakas, Hollolan kunta, ostaa nyt lämpöä ja jäähdytystä uuteen kouluun ja päiväkotiin. One1 teki 20 vuoden sopimuksen lämmön myynnistä kuuteen Maskun kunnan rakennukseen. Sopimusten kokonaisarvo on €7 miljoonaa. Kolmas sopimus vuoden aikana tehtiin Porin Energian kanssa lämmön myynnistä Porin kaupungin omistamaan päiväkotiin. Yhteensä kyseisten energianmyyntisopimusten arvo on €8,3 miljoonaa.

One1 myi ensimmäisen aurinkoenergiajärjestelmän Lahti Energialle. Järjestelmän koko on 46 kW.

One1 indikaattori:  One1 asensi lämmöntuotantoa asiakkaille tai omaan tuotantoon yhteensä 2,2 MW.

Savo-Solar Oyj

Toisen vuosipuoliskon aikana 2016 Savo-Solar jatkoi investointejaan kapasiteetin kasvattamiseen ja tehokkuuteen kasvustrategiansa mukaisesti. Valmistusprosessin suuren kehitystyön ansiosta yhden kollektorin valmistamiseen vaaditut työtunnit vähenivät yli 70%. Päivitetty pinnoituslinjasto tuplaa pinnoituskapasiteetin ja automation käyttöönotto lisää tuotantolinjan kapasiteettia ja tehokkuutta.

Suotuisa trendi tarjouskilpailuissa ja tunnettuus markkinoilla jatkui lähinnä onnistuneiden tomitusten ja suurten asiakkaiden hyvän asiakaspalautteen ansiosta Tanskassa. Tanskaan Jelling Varmevaerkille asennettu aurinkokeräinkenttä toimii erinomaisen tehokkaasti ja on rikkonut Tanskassa ennätykset mitatussa tehokkuudessa. Savo-Solar voitti tarjouskilpailun ensimmäisestä avaimet käteen toimituksesta Ruotsiin ja lopullista sopimusta laaditaan parhaillaan.

Savo-Solar lisäsi markkinointipanostuksia Euroopassa ja lisäksi Euroopan ulkopuolella. Yhtiön vahva asema Tanskan markkinoilla toimii erinomaisena referenssinä muilla markkinoilla.

Varmistaakseen liiketoimintansa vahvan kasvun jatkumisen Savo-Solar järjesti merkintäetuoikeusannin syyskuussa 2016. Kiinnostus antiin oli suurta ja yhtiö teki lisäksi suunnattuja anteja ja keräsi noin € 5,8 miljoonaa rahoitusta.

EUR 1-12/2016 1-12/2015
Liikevaihto, EUR ‘000 5,405 2,046
Liikevoitto (tappio), EUR ‘000 -4,311 -3,675
Tilikauden voitto (tappio), EUR ‘000 -5,475 -4,072
Henkilöstö vuoden lopussa 42 36

Aurelia Turbines Oy

Aurelia Turbines on siirtymässä tuotekehityksestä toimituksiin. Yhtiö on allekirjoittanut useita A400 turbiininsa toimitussopimuksia. Toimitukset ajoittuvat 2017 loppupuolelle.

Aurelia indikaattori: Aurelia sai ensimmäiset tilauksensa 2016 toisella vuosipuoliskolla. 2016 lopussa neuvotteluissa olevien potentiaalisten tilausten arvo oli noin €17 miljoonaa.

Tuloslaskelma: liikevaihto ja tuloksen kehitys

Liikevaihto

Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 395,886 EUR (1-12/2015: 248,685 EUR). Liikevaihdon kasvu johtui osakkuusyhtiöille suoritettujen rahoituksen hankintaan ja liikkeenjohdon kehitykseen liittyvien konsultointiprojektien määrän kasvusta.

Kulut
Kulut materiaaleista ja palveluista olivat vuonna 2016 yhteensä 216,414 EUR (63,010 EUR). Kasvu johtui lisäpanostuksesta sekä markkinoinnissa ja viestinnässä Cleantech Investissä että ulkoisten konsultointipalvelujen hankintaan osakkuusyhtiöiden kehitykseen liittyen.

Henkilöstökulut vuonna 2016 olivat yhteensä 522,696 EUR (596,878 EUR).

Liiketoiminnan muut kulut vuonna olivat yhteensä 571,332 EUR (329,145 EUR). Kululisäys johtui rinnakkaislistauksesta Tukholman First North listalle, pop-up toimistojen perustamisesta Berliiniin ja Los Angelesiin, markkinointikuluista sekä kasvusta matkakuluissa.

Poistot ja arvonalentumiset
Poistot ja arvonalentumiset aineettomista ja aineellisista hyödykkeistä olivat vuonna 2016 yhteensä 170,693  EUR (131,801 EUR).

Liikevoitto/tappio
Yhtiön liiketulos vuonna 2016 oli tappiollinen 1 085,250 EUR (872,150 EUR). Lisäys johtui kasvusta materiaaleissa ja palveluissa ja muissa kuluissa kuten ylempänä on kuvattu.

Rahoitustuotot ja -kulut

Rahoitustuotot olivat vuonna 2016 yhteensä 50,217 EUR (68,252 EUR) ja rahoituskulut yhteensä 101,331 EUR (501,465 EUR). Rahoituskuluihin sisältyi Savo Solarista tehty 294,752 EUR alaskirjaus ja Cleantech Future Fund:sta tehty arvonalentumisen palautus kooltaan 193, 751 EUR. Lisärahoituskulu kooltaan 90,578 EUR johtui Savo-Solarin osakkeen alkuperäisen ostohinnan ja osakkeiden myyntihinnan erotuksesta niiden Savo-Solarin osakkeiden kohdalta jotka myytiin vuoden 2016 aikana.

Tilikauden tulos
Tilikauden tulos vuonna 2016 oli tappiollinen 1,136,957 EUR (1,306,274 EUR).

Tase: rahoitus, sijoitukset ja muut investoinnit

Huhtikuussa 2016 yhtiö toteutti menestyksekkäästi rinnakkaislistautumisen ja osakeannin, jossa 1233 uutta osakasta suurelta osin Ruotsista sijoittivat Cleantech Investiin. Sijoitus toteutettiin 1290320 uuden A osakkeen antina.

Heinäkuussa 2016 toteutettiin 873 tEUR suunnattu anti. Annissa 793271 uutta A sarjan osaketta tarjottiin merkittäväksi hintaan €1,1 per osake. Annin syynä oli mahdollistaa lisäsijoitus nopeasti kasvavaan omistusyhteysyritykseen.

Marraskuussa 2016 toteutettiin optioanti, joka oli osa First North Tukholman listausta keväällä 2016. Yhteensä 664848  optiota käytettiin, joka tarkoitti että 332424 uutta A sarjan osaketta merkittiin. Merkintähinta oli 13 SEK osakkeelta.

Tehtyjen sijoitusten tasearvo oli noin €19,7 miljoonaa. 2016 aikana suurimmat sijoitukset tehtiin Swap.comiin ja Nuuka Solutionsiin. Yhteensä €13,6 miljoonan arvonkorotukset tehtiin Enersizen, Sofi Filtrationsin, Nocartin ja Nuukan osakkeisiin. Katsauskauden aikana. Savo-Solarin osakkeisiin tehtiin 295 tEUR:n suuruinen arvonalentumiskirjaus, joka vaikutti negatiivisesti yhtiön tulokseen. Clean Future Fundin aiemmilla tilikausilla tehtyjä arvonalentumiskirjauksia peruttiin. Tämä vaikutti 194 tEUR:n verran positiviisesti tilikauden tulokseen

Sijoitukset

Swap.com: Cleantech Investin osakkuusyhtiö Swap.com (Swap.com Services Oy) julkisti joulukuussa 2016 €19 miljoonan sijoituskierroksen. Kierroksella lead-sijoittajana oli ruotsalainen eEquity ja siihen liittyi muita sijoittajia. Cleantech Investin efektiivinen omistus Swap.comista sijoituskierroksen jälkeen oli 5,5%. Cleantech Invest osakkuusyhtiöineen omisti yhteensä 16,1% Swap.comista 2016 lopussa. Omistusosuus ei ota huomioon suoritusperustaisten optioiden mahdollista laimennusvaikutusta.

ResQ Club: Cleantech Invest sijoitti ResQ Clubiin merkitsemällä osakkeita, jotka edustivat 6,5% yhtiön osakekannasta sijoituskierroksen jälkeen. Lisäksi Cleantech Invest teki osakevaihtosopimuksen kahden ResQ Clubin osakkaan kanssa, joka lisäsi omistusta noin 2,2%. Sijoituksen ja osakevaihdon jälkeen Cleantech Invest omisti noin 8,7% ResQ Clubista.

Enersize Oy: Cleantech Invest osallistui Enersizen sijoituskierrokseen H2 2016. Sijoituskierroksen jälkeen Cleantech Invest omisti 38,6% Enersizesta.

Nuuka Solutions Oy: 2016 aikana Cleantech Invest osallistui kahteen Nuukan sijoituskierrokseen. Jälkimmäisessä Cleantech Invest myös konvertoi lainojaan osakkeiksi osana sijoituskierrosta. Vuoden alussa Cleantech Invest omisti 34% Nuukasta. Sijoituskierrosten ja lainakonversion jälkeen Cleantech Invest omisti 38,8% Nuukasta.

Nocart: Kesäkuussa 2016 Cleantech Invest lisäsi omistustaan 20%:sta 21,5%:iin konvertoimalla Nocartille myöntämänsä lainan. Joulukuussa 2016 Nocart allekirjoitti €5 miljoonan sijoituskierroksen. Sijoittajiin lukeutui Cleantech Invest SPV5 ja kaksi suomalaista perhesijoitusyhtiötä. Cleantech Investin efektiivinen omistus Nocartissa oli 19,3% sijoituskierroksen jälkeen. Cleantech Invest ja tämän osakkuusyhtiöt omistivat yhteensä 21,4% Nocartista transaktion jälkeen.

Watty: Cleantech Invest SPV 3 teki €1 miljoonan sijoituksen Wattyyn osana €3 miljoonan sijoituskierrosta heinäkuussa 2016. Cleantech Invest omistaa 23% kyseisestä holding yhtiöstä ja Cleantech Investin efektiivinen täysin laimennettu omistus Wattyssä nousi 1%:sta 4%:iin.

Aurelia: Helmikuussa 2016 Cleantech Invest osallistui Aurelia Turbinesin sijoituskierrokseen. Cleantech Investin täysin laimennettu omistus Aureliassa oli 3,4% sijoituskierroksen jälkeen.

Henkilöstö, johto ja hallinto

Yhtiön toimitusjohtajana toimi vuonna 2016 Alexander Lidgren. Yhtiön palveluksessa on toimitusjohtajan lisäksi kolme henkilöä, Tarja Teppo, Lassi Noponen ja Timo Linnainmaa, jotka yhdessä muodostavat yhtiön johdon ja johtoryhmän.  

Tilikauden alussa yhtiön hallituksen muodostivat Lassi Noponen (pj), Tarja Teppo, Jan Forsbom, Thomas Bengtsson ja Timo Linnainmaa. Yhtiön hallitukseen nimitettiin 20.4 2016 James Penney, Peter Carlsson ja Matti Vuoria. Samana päivänä Tarja Teppo, Jan Forsbom ja Timo Linnainmaa jäivät pois hallituksesta. 20.4.2016 alkaen yhtiön hallituksen ovat muodostaneet Lassi Noponen (pj), Thomas Bengtsson, James Penney, Peter Carlsson ja Matti Vuoria.

Riskit ja epävarmuudet

Cleantech Invest Oyj:n liiketoimintaympäristöön kohdistuvat riskit liittyvät yleisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden viimeaikaiseen epävarmuuteen. Cleantech Investin osakkuusyhtiöt ovat startup-yrityksiä ja niiden liiketoimintaan sekä niihin tehtyihin sijoituksiin liittyy merkittävää riskiä. Ei ole varmaa, että Cleantech Invest pystyy myymään omistusosuutensa osakkuusyhtiöissä kannattavalla tavalla tai että myynti on mahdollista suunnitellussa aikataulussa yhtiön strategian mukaisesti. Johtuen Cleantech Investin liiketoiminnan luonteesta onnistuminen osakkuusyhtiöiden rahoituksen keräämisessä on olennaisen tärkeää.

Yhtiön toimintaan liittyvät riskit on kuvattu yksityiskohtaisesti 2.5.2014 päivätyssä yhtiöesitteessä, joka on saatavilla Suomen kielisenä yhtiön nettisivuilta osoitteessa http://frantic.s3.amazonaws.com/cleantechinvest/2014/05/Cleantech-Invest-Oyj_listautumisesite.pdf. Helmikuussa 2016 päivätty Yhtiöesite liittyen yhtiön listautumiseen Tukholman First North markkinapaikalle sisältää yhteenvedon yhtiön toimintaan liittyvistä riskeistä (vain Ruotsin kielellä). Yhtiöesite on saatavissa yhtiön nettisivuilta osoitteesta http://www.cleantechinvest.com/files/Memo-Cleantech-Invest_Oyj_febr_2016.pdf . Päivitys yhtiöesitteeseen julkaistiin elokuussa 2016 ja se on saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa http://www.cleantechinvest.com/files/Supplement_to_the_company_description_of_April_2016_released_9.9.2016.pdf.

Yhtiön liiketoiminaan kohdistuvat riskit eivät ole muuttuneet Tukholman listaukseen liittyvän esitteen julkistamisen jälkeen. Cleantech Investin taloudellinen asema on parantunut maaliskuussa 2016 toteutetun Tukholman First North listaukseen liittyvän onnistuneen osakeannin sekä kahden muun vuonna 2016 tehdyn annin toteuttamisen jälkeen.  Eräiden osakkuusyhtiöiden näkymät ovat parantuneet näiden onnistuttua nostamaan rahoitusta ja hankkimaan uusia asiakkaita. Toisaalta osa osakkuusyhtiöistä ei ole saavuttanut rahoitukseen ja asiakkuuksiin liittyviä tavoitteitaan ja useat osakkuusyhtiöt tarvitsevat rahoitusta seuraavan kuuden kuukauden aikana saavuttaakseen kasvutavoitteensa.  

Näkymät vuodelle 2017

Saavuttaaksemme tavoitteemme olla Euroopan johtava puhtaan teknologian kiihdyttämö vuoden 2017 loppuun mennessä, tulemme jatkamaan keskittymistä osakkuusyhtiöidemme kiihdyttämiseen. Tämä tarkoittaa sen varmistamista, että yhtiöillä on oikeat työkalut ja resurssit kasvuun. Tulemme tekemään tämän entistä suuremmilla henkilö ja muilla resursseilla.

Kaksi osakkuusyhtiötämme on julkaissut suunnitelman listautua pörssiin vuoden 2017 aikana – Enersize ja Nuuka. Odotamme molempien yhtiöiden onnistunutta pörssilistausta ja emme sulje pois mahdollisuutta osittaisirtautumiseen jostakin salkkuyhtiöstä kuluvan vuoden aikana. Tulemme myös jatkuvasti arvioimaan kaikki mahdollisuuksia omistaja-arvon luomiseen, kuten olemme aikaisemmin ilmoittaneet strategiapäivityksessämme. 

Pohjoismaat ovat maailman johtava puhtaan teknologian kasvumoottori, jolle vetää vertoja vain Kalifornia. Tulemme vahvistamaan Pohjoismaista identiteettiämme ja tuomaan mukaan toimintaan lisää pohjoismaisia partnereita ja kumppaneita. Aiomme myös tulevaisuudessa vahvistaa globaalia läsnäoloamme. Tämä tarkoittaa toiminnallemme entistä suurempaa maantieteellistä peittoa tukemaan kasvua sekä enemmän kansainvälistä viestintää ja kansainvälisiä sijoittajia yhtiöissämme.    

Uuden viestintäasiantuntijan (Head of Commucinations) avulla tulemme entisestään kehittämään sidosryhmäviestintäämme eri kanavien kautta, sekä avustamaan osakkuusyhtiöitä näiden omassa viestinnässä. Hankevirta on jatkunut ennennäkemättömän vahvana, jossa meille tarjotaan uusia sijoituskohteita. Tavoitteenamme on varovaisesti käynnistää sijoitukset uusiin sijoituskohteisiin ja meidät otetaan usein vastaan toivotuimpana sijoittajana näiden yhtiöiden puolelta. Tavoitteenamme on jatkuvasti tarjota pörssisijoittajille Cleantech Investin kautta hajautettu salkku kiinnostavimpia eri kehitysvaiheissa olevia pohjoismaisia puhtaan teknologian kasvuyhtiöitä

Puhtaan teknologian ratkaisut ovat yhä useammin taloudellisesti kaikkein järkevimpiä vaihtoehtoja ja Cleantech Invest keskittyy toiminnassaan yhtiöihin, joiden strategia ei pohjaudu tukiaisiin tai julkisen sektorin tukeen kasvun perustana. Yhdysvaltojen keskushallinnon politiikan muutoksesta huolimatta myös julkinen tuki ympäristökysymysten hallintaa jatkuu kokonaisuutena voimakkaana. Hallinto vaikuttaa markkinaan mm. laajoilla politiikoilla, kuten eri kaupunkien julkistamilla diesel autojen kielloilla, julkistetuilla “ei-hiilelle”-politiikoilla, joilla voimakkaasti tuetaan puhtaita teknologioita. 

Valtiot, teollisuudet, kunnat ja kuluttajat ovat yhä enemmän keskittyneet löytämään ja hyödyntämään ympäristön kannalta kestäviä tuotteita, palveluja ja ratkaisuja. Cleantech Investin painopisteet energia- ja resurssitehokkuudessa ja uusiutuvassa energiassa saavat taakseen  jatkuvasti enemmän liikevoimaa ja regulaatioriski on siirtynyt perinteisien, saastuttavampien toimijoiden ja teknologioiden kannettavaksi. Uskomme makrotrendien hyödyttävän Cleantech Investin liiketoimintaa tulevaisuudessa.

Viime vuosi oli loistavan kasvun vuosi monille osakkuusyhtiöillemme ja odotamme saman vahvan kasvun jatkuvan kuluvan vuoden aikana. Erityisesti odotamme kasvua Swapilta, Nocartilta, Enersizeltä, Sofi Filtrationilta, ResQ:lta sekä Nuuka Solutionsilta. Uskomme myös saavuttavamme positiivisia tuloksia Eagle Filtersin käynnistyvästä kiihdyttämisestä. Eräät muutkin yhtiöt voivat saavuttaa positiivista kehitystä, mutta tiedämme kokemuksesta, että kaikki yhtiötä eivät menesty pyrkimyksissään ja voivat myös kehittyä negatiiviseen suuntaan. 

Kokonaisuutena odotamme vuoden 2017 olevan jälleen uusi hyvä vuosi Cleantech Investille. Makrotrendit tukevat voimakkaasti salkkuyhtiöidemme kasvua ja uusia kokonaisia puhtaan teknologian toimialoja tulee nousemaan ja monet erittäin arvokkaat puhtaan teknologian yhtiöt tulevat olemaan tulevaisuuden “blue chip” arvoyhtiöitä. Tavoitteenamme on ottaa merkittävä rooli tässä murroksessa ja hyödyntää sitä strategiamme mukaisesti. 

2016 Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous pidettiin 20.4.2016 Helsingissä. Kokouksessa päätettiin osakeyhtiölain 5:3 §:n asioiden lisäksi seuraavia asioista: yhtiöjärjestyksen muutos ja hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden ostoon.

Osake

Yhtiöllä oli tilikauden alussa yhteensä 19,343,707 osaketta, jakautuen 5,450,000 K-sarjan osakkeeseen ja 13,893,707 A-sarjan osakkeeseen. A-sarjan osakkeilla on kullakin yhtiökokouksessa yksi ääni ja K-sarjan osakkeilla on yhtiökokouksessa 20 ääntä.

Helmikuussa 2016 300,000 K-sarjan osaketta muunnettiin A-sarjan osakkeiksi. Muunnoksen jälkeen yhtiösä oli 5,150,000 K-sarjan osaketta ja 14,193,707 A-sarjan osaketta.

Maaliskussa 2016 järjestiiin osakeanti Tukholman First North rinnakkaislistauksen yhteydessä ja yhtiö sai 1233 uutta osakkeenomistajaa. Anti ylimerkittiin yli 3.5 -kertaisesti. Anti koostui 1,075,270 A osakkeesta jotka rekisteröitiin huhtikuussa 2016. Anni jälkeen yhtiössä oli  5,150,000 K-sarjan osaketta ja 15,484,027 A-sarjan osaketta.

Heinäkuussa 2016 150,000 K-sarjan osakkeita merkittiin niihin oikeuttavilla optioilla. Merkinnän jälkeen yhtiössä oli 5,300,000 K-sarjan osaketta ja 15,484,027 A-sarjan osaketta.

Heinäkuussa 2016 toteutttiin suunnattu anti jossa merkittiin 793,271 A-sarjan osaketta. Sekä heinäkuun suunnattu anti että osakevaihto joka tehtiin ResQ Club yhtiöön tehdyn sijoituksen yhteydessä, kooltaan 41,268 A-sarjan osaketta, rekisteröitiin syyskuussa 2016. Näiden kahden toimen jälkeen yhtiössä oli 5,300,000 K-sarjan osaketta ja 16,318,566 A-sarjan osaketta.

Syyskuussa 2016 730,969 K-sarjan osaketta konvertoitiin A-sarjan osakkeiksi. Tämän toimenpiteen jälkeen yhtiössä oli 4,569,031 K-sarjan osaketta ja 17,049,535 A-sarjan osaketta.

Marraskuussa 2016 toteutettiin kevään 2016 Tukholman First North rinnakkaislistaukseen liittyneen optio-ohjelman 1-2016 (TO 1A) osakeanti. 332,424 A-sarjan osaketta merkittiin TO 1A optioilla. Annin jälkeen yhtiössä oli 4,569,031 K-sarjan osaketta ja 17,381,959 A-sarjan osaketta.

Näin ollen tilikauden päättyessä Cleantech Invest Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä oli 21,950,990, joista 4,569,031 oli K-sarjan osakkeita, joilla on yhtiökokouksessa 20 ääntä  ja 17,381,959 A-sarjan osakkeita, joilla yhtiökokouksessa yksi ääni.

Tämän lisäksi yhtiössä on 2,293,936  K-sarjan osakkeen merkintään oikeuttavaa optio-oikeutta ja 1,000,000 A-sarjan osakkeen merkintään oikeuttavaa optiota. Optioiden laimennusvaikutus huomioiden osakemäärä 31.12.2016 oli 25,244,926, jakautuen 6,862,967 K-sarjan osakkeeseen ja 18,381,959 A-sarjan osakkeeseen. (31.12.2015: 21,787,643).

Osakeantioikaistu keskimääräinen osakemäärä 31.12.2016 oli 20,868,919 (31.12.2015: 18,563,707. Optioiden laimennusvaikutus huomioiden osakeantioikaistu keskimääräinen osakemäärä 31.12.2016 oli 24,033,688 (31.12.2015: 21,007,643).

Cleantech Investin hallituksen ja johtoryhmän jäsenet omistivat 31.12.2016 yhteensä

 1,291,203 A-sarjan osaketta, 3,344,072 K-sarjan osaketta ja 1,854,028 K-sarjan osakkeen merkintään oikeuttavaa optio-oikeutta, kun otetaan huomioon kaikki osakkeet ja optiot, joita kyseiset henkilöt itse tai lähipiirinsä ja määräys- tai vaikutusvaltayhteisöjensä kautta omistivat.  

Hallituksen jäsenten ja johtoryhmän omistamat osakkeet vastaavat noin 21,1prosenttia yhtiön kaikista liikkeeseen lasketuista, 31.12.2016 kaupparekisteriin merkityistä osakkeista  ja 62,7 prosenttia niihin liittyvistä äänioikeuksista.

Cleantech Investillä oli 31.12.2016 päivätyn osakasrekisterin mukaan 3417 rekisteröityä osakkeenomistajaa. Näistä 2220 osakkeenomistajaa oli rekisteröity Euroclear Suomeen ja 1197 osakkeenomistajaa Euroclear Ruotsiin.

Cleantech Investin osakkeiden kokonaismäärä tilikauden päättyessä oli 17,381,959 ja markkina-arvo 31.12.2016 oli EUR 29.2 miljoonaa. Mikäli myös listaamattomat K-sarjan osakkeet otetaan huomioon, markkina-arvo oli EUR 36,9 miljoonaa. Osakkeen päätöskurssi 31.12.2016 oli 1,68 €. Tilikauden ylin kurssi oli 1.81€, alin kurssi 0.94€, ja vaihdolla painotettu keskikurssi 1.35€.

A-sarjan osakkeella oli vuoden 2016 aikana FIM Pankki / S-Pankki Oy:n kanssa tehty markkinatakaussopimus, joka täyttää NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Liquidity Providing (LP) -vaatimukset.


Optio-ohjelmat

Optio-ohjelma 2013

Yhtiön hallitus on 10.5.2013 päättänyt yhtiön avainhenkilöiden optio-ohjelmasta, jonka perusteella voidaan merkitä yhteensä enintään 2.443.936 yhtiön uutta K-sarjan osaketta. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla päättyy 31.12.2020. Osakkeiden merkintähinta on 0,0001 euroa osakkeelta. Osakkeiden merkintähinta kirjataan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Katsauskauden aikana toimitusjohtaja Alexander Lidgren käytti 150.000 optio-ohjelmaan 2013 kuuluvaa optio-oikeutta yhtiön uusien K-sarjan osakkeiden merkitsemiseen.

Optio-ohjelma 1/2016

Yhtiön hallitus päätti 15.2.2016 varsinaiselta yhtiökokoukselta 20.4.2015 saamansa valtuutuksen perusteella optio-ohjelmasta, jonka perusteella voitiin merkitä enintään 645.160 uutta A-sarjan osaketta. Optio-oikeudet tarjottiin merkittäväksi vastikkeetta sijoittajille, jotka merkitsivät osakkeita yhtiön Ruotsin rinnakkaislistautumisen yhteydessä järjestetyssä osakeannissa. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla oli 1.11.2016 - 30.11.2016 ja merkintähinta 13,00 Ruotsin kruunua osakkeelta. Osakkeiden merkintähinta kirjattiin yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Optio-oikeuksilla merkittiin yhteensä 332.424 uutta A-sarjan osaketta.

Optio-ohjelma 2/2016

Yhtiön hallitus päätti 10.6.2016 ylimääräiseltä yhtiökokoukselta 9.3.2016 saamansa valtuutuksen perusteella yhtiön avainhenkilöiden optio-ohjelmasta, jonka perusteella voidaan merkitä enintään 1.000.000 uutta A-sarjan osaketta. Optio-oikeuksista 333.333 on merkitty tunnuksella 2-2016A, 333.333 tunnuksella 2-2016B ja 333.334 tunnuksella 2-2016C. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on optio-oikeudella 2-2016A 1.7.2016 – 31.12.2025, optio-oikeudella 2-2016B 1.7.2017 – 31.12.2025 ja optio-oikeudella 2-2016C 1.7.2018 – 31.12.2025. 

Osakkeiden merkintähinta optio-oikeuksilla on 1,00 euroa osakkeelta. Osakkeiden merkintähinta kirjataan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Optio-oikeuksia on allokoitu katsauskauden aikana yhteensä 846.000 kappaletta. 

Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat

Tammikuussa 2017Cleantech Investin salkkuyhtiö Nocart allekirjoitti 200MUSD toimitussopimuksen aurinko-hybridi voimalaitoksen toimittamisesta Sambiaan.

Myöskin tammikuussa 2017 Nuuka Solutions Oy toteutti pre-IPO rahoituskierroksen First North Tulholma listautumista ennakoiden ja valitsi Mikko Valtosen toimitusjohtajaksi. Kierroksen pääsijoittajat olivat Zhejiang ZhongRui Low Carbon Technology Co sekä Cleantech Invest.

Helmikuussa 2017 Yhtiö toteutti suunnatun annin kooltaan 2.6 MEUR joka suunnattiin institutionaalisille ja strategisille sijoittajille, kasvun vauhdittamiseksi.

Maaliskuussa 2017 Enersize Oy (Enersize) toteutti noin 1,2 MEUR osakeannin valmistautuessaan pörssilistautumiseen. Antiin osallistuivat strategiset sijoittajat Scania Growth Capital ja Berliiniläinen Heinz Durr Investment. Cleantech Invest oli Enersizen suurin osakkeenomistaja 36,6% osuudella toteutetun osakeannin jälkeen.  

Maaliskuussa 2017 Cleantech Invest toteutti jatkosijoituksen osakkuusyhtiöönsä Eagle Filtersiin. Cleantech Investin omistus nousi 10:stä prosentista 28 prosenttiin. Cleantech Investillä on lisäksi optio nostaa omistuksensa 40 prosenttiin.

Yhtiökokous 2017 ja taloudellinen tiedottaminen

Tilinpäätös ja toimintakertomus tilikaudelta 1.1.-31.12.2016 sekä tilintarkastuskertomus on saatavana osoitteesta www.cleantechinvest.com/osake/yhtioekokoukset. Varsinainen yhtiökokous pidetään 21.4.2017 Helsingissä. Kutsu yhtiökokoukseen julkaistiin 29.3.2017. Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikauden tulos siirretään edellisten tilikausien voitto/tappiotilille eikä osinkoa jaeta.

Yhtiön puolivuotisraportti ajalta 1.1.-30.6.2017 julkaistaan 31.8.2017. Q1 yhteenveto ajalta 1.1 – 31.3.2017 julkistetaan perjantaina 21.4.2017 ja Q3 yhteenveto ajalta 1.7 – 31.9.2017 tiistaina 31.10.2017.

Tilinpäätöstiedotteen laatimisperiaatteet

Tilinpäätös on laadittu hyvää kirjanpitotapaa ja Suomen lainsäädäntöä noudattaen. Tilinpäätöstiedotteen luvut on tilintarkastettu ja ne on pyöristetty tarkoista luvuista. Vuoden 2015 vertailuluvut on ilmoitettu sulkeissa, ellei muuta ole mainittu.

Tunnuslukujen laskentaperiaatteet ja niiden kaavat

Omavaraisuusaste (%) Taseen mukainen oma pääoma katsauskauden päättyessä x 100/ Taseen loppusumma
Osakkeiden lukumäärä (kpl) Osakkeiden lukumäärä katsauskauden päättyessä
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin (kpl) Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakemäärä
Osakkeiden lukumäärä, laimennettu (kpl) Osakkeiden lukumäärä katsauskauden päättyessä lisättynä myönnettyjen optioiden määrällä
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin, laimennettu (kpl) Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakemäärä lisättynä myönnettyjen optioiden määrällä
Osakekohtainen tulos (euroa) Katsauskauden (tilikauden) tulos / Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakemäärä
Osakekohtainen tulos, laimennettu (euroa) Katsauskauden (tilikauden) tulos / Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakemäärä lisättynä myönnettyjen optioiden määrällä

Taloudellinen informaatio (FAS)

Tuloslaskelma
EUR '000  1 - 12 / 2016  1 - 12 / 2015  7 - 12 / 2016  7 - 12 / 2015
Liikevaihto 396 249 358 105
Materiaalit ja palvelut -216 -63 -163 -63
Henkilöstökulut -523 -597 -301 -252
Poistot ja arvonalentumiset -171 -132 -94 -66
Liiketoiminnan muut kulut -571 -329 -323 -174
Liiketulos -1 085 -872 -523 -450
Rahoitustuotot 50 70 26 11
Rahoituskulut -101 -501 89 -501
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja
ja veroja -1 136 -1 304 -408 -940
Tuloverot -1 -2 0 0
Tilikauden tulos -1 137 -1 306 -408 -940
Osakekohtainen tulos -0,05 -0,07 -0,02 -0,04
Osakekohtainen tulos, laimennettu -0,05 -0,06 -0,02 -0,04


Tase
EUR '000 31/12/16 31/12/15
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
  Aineettomat hyödykkeet 438 384
  Aineelliset hyödykkeet 15 13
  Sijoitukset omistusyhteysyrityksiin 19 686 5 127
  Muut osakkeet ja osuudet
  Lainasaamiset omistusyhteysyrityksiltä 0 0
Pysyvät vastaavat yhteensä 20 139 5 523
Vaihtuvat vastaavat
  Myyntisaamiset 234 68
  Lainasaamiset osakkuusyhtiöiltä 409 353
  Lainasaamiset 22 35
  Muut saamiset 93 22
  Siirtosaamiset 53 11
  Rahat ja pankkisaamiset 1 206 802
Vaihtuvat vastaavat yhteensä 2 018 1 291
Vastaavaa yhteensä 22 157 6 814
Vastattavaa
Oma pääoma
  Osakepääoma 80 80
  Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 11 303 8 590
  Arvonkorotusrahasto 12 703 1 218
  Edellisten tilikausien voitto (tappio) -3 149 -1 843
  Tilikauden voitto (tappio) -1 137 -1 306
Oma pääoma yhteensä 19 800 6 739
Vieras pääoma, lyhytaikainen
  Ostovelat 113 42
  Muut velat 62 9
  Siirtovelat 79 24
  Laskennalliset verovelat 2 104 0
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 2 357 75
Vastattavaa yhteensä 22 157 6 814


Rahavirtalaskelma
EUR '000
 1 - 6 / 2016  1 - 6 / 2015  1 - 12 / 2016  1 - 12 / 2015
Liiketoiminta
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja
ja veroja -728 -364 -1 136 -1 304
Verot 0 -2 -1 -2
Oikaisut 89 0 97 501
Poistot 77 66 171 132
Lyhytaikaiset liikesaamiset, lisäys (-), vähennys (+) -292 216 -323 -121
Korottomat lyhytaikaiset velat, lisäys (+), vähennys (-) 2 5 -178 -24
Liiketoiminnan rahavirta -852 -79 -1 370 -818
Investoinnit
Investoinnit (aineelliset ja aineettomat) -227 -2 -227 -5
Investoinnit omistusyhteysyrityksiin -257 -739 -725 -635
Lainasaamiset  omistusyhteysyrityksiltä 0 0 0 0
Lainasaamiset muilta 0 0 13 -33
Investointien rahavirta -485 -741 -939 -673
Rahoitus
Maksullinen osakeanti 1338 0 2 713 503
Talletusten ja lainasaamisten muutos, lisäys (-), vähennys (+) 0 0 0 0
Lyhytaikaisten lainojen muutos, lisäys (+), vähennys (-) 0 0 0 0
Rahoituksen rahavirta 1338 0 2 713 503
Rahavarojen muutos 1 -820 404 -987
Rahavarat kauden alussa 802 1 790 802 1 790
Rahavarat kauden lopussa 803 970 1 206 802


Laskelma oman pääoman muutoksista
EUR '000 Osakepääoma Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Edellisten tilikausien voittovarat Tilikauden tulos Yhteensä
Oma pääoma 1.1.2016 80 9 305 -2 646 0 6 739
Osakeanti 0 2 713 0 0 2 713
Arvonkorotusrahasto 11 485 11 485
Tulos 0 0 0 -1 137 -1 137
Oma pääoma 31.12.2016 80 23 503 -2 646 -1 137 19 800
Oma pääoma 1.1.2015 80 8 087 -1 843 0 6 324
Osakeanti 0 0 503 0 503
Rahansiirto 1 218 1 218
Tulos 0 0 0 -1 306 -1 306
Oma pääoma 31.12.2015 80 9 305 -1 340 -1 306 6 739

Helsinki 31 March 2017

CLEANTECH INVEST PLC
Board of Directors

Cleantech Invest lyhyesti

Cleantech Invest on pohjoismainen yrityskiihdyttämö jolla on osakkuusyhtiöinään globaaleja ongelmia ratkaisevia kasvuyhtiöitä. Osakkuusyhtiöt keskittyvät liiketoiminnassaan puhtaaseen energiaan sekä energia-ja resurssitehokkuuteen. Yhtiöllä on osakkuusyhtiöitä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Yhtiön johto on cleantech -sijoittamisen kansainvälisiä pioneereja. Cleantech Investin A-sarjan osake on listattu Nasdaq First North Finland markkinapaikalla tikkerikoodilla CLEAN ja Nasdaq First North Tukholmassa tikkerikoodilal CLEANT A.

www.cleantechinvest.com

LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/cleantech-invest-oy

Twitter: @CleantechInves1

IG: @cleantechinvest

FB: www.facebook.com/cleantechinvest/


Yhteystiedot

Lassi Noponen, Hallituksen puheenjohtaja, Cleantech Invest Oyj. Puh: 358 40 501 5127, lassi.noponen@cleantechinvest.com

Access Partners Oy, Hyväksytty neuvonantaja. Puh: 358 9 682 9500