Cleantech Invest siirtyy riippumattomaan hallitukseen; Matti Vuoria, Peter Carlsson and James Penney ehdolla uuteen hallitukseen

Tiedotteet

Osakkeenomistajat, jotka edustavat noin 36,6 prosenttia yhtiön osakkeista ja noin 76,9 prosenttia yhtiön äänistä, ehdottavat 20.4.2016 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan uusina jäseninä suostumuksensa mukaisesti yllä mainitut henkilöt. Samat osakkeenomistajat ehdottavat, että nykyiset jäsenet Lassi Noponen ja Thomas Bengtsson valitaan uudelleen hallitukseen.

Uusien hallitusjäsenehdokkaiden myötä Cleantech Invest siirtyy malliin, jossa enemmistö hallituksen jäsenistä on yhtiöstä ja sen osakkeenomistajista riippumattomia. Uudet ehdokasjäsenet tuovat mukanaan merkittäviä kansainvälisiä verkostoja sekä kokemusta monilta toimialoilta ja yritysten eri kehitysvaiheista.

Hallituksen puheenjohtaja Lassi Noponen: “Siirtyminen riippumattomaan hallitukseen on ollut suunnitelmissamme jo pidemmän aikaa ja Tukholman rinnakkaislistautumisen yhteydessä koimme ajan olevan sopiva. Tämä järjestely parantaa yhtiömme hallintoa ja hyödyttää yhä kansainvälisempää omistajakuntaamme. Olemme ylpeitä, että olemme saaneet näin ansioituneen joukon kandidaatteja hallitukseemme.”

Hallitusjäsenehdokkaat kommentoivat seuraavasti; Matti Vuoria: “Pidän siitä, että Cleantech Investin osakkuusyhtiöt eivät ole riippuvaisia yhteiskunnan tuista vaan ratkaisevat ympäristöhaasteita markkinaehtoisesti. Cleantech Invest on kiinnostava suomalainen kasvuyhtiö, jolla on vahva pohjoismainen läsnäolo ja globaali kasvustrategia. James Penney: “Olen seurannut Cleantech Investiä vuosia ja olen vaikuttunut siitä miten monilla sen osakkuusyhtiöillä on niin jännittävä kansainvälinen kasvunäkymä. Odotan, että pääsen auttamaan Cleantech Investiä sen osakkuusyhtiöiden tunnettuuden lisäämisessä Lontoon sijoittajapiireissä.” Peter Carlsson: “Tulen mielelläni mukaan Cleantech Investin hallitukseen. Yhtiö toimii alalla joka on oman osaamis- ja mielenkiintoalueeni keskiössä.” 

Toimitusjohtaja Bigge Lidgren: “Odotan innolla, että pääsen työskentelemään ja oppimaan uusien hallituksen jäsenten kanssa. Peterin kautta saamme Silicon Valley verkostojen lisäksi ainutlaatuista kokemusta Teslalta, joka on ollut yksi nopeimmista perinteiselle toimialalle murtautuneista cleantech yrityksistä. James tuo tarpeellista osaamista institutionaalisten pääomarahastojen hoidosta sekä verkostoja yhdestä maailman johtavista finanssikeskuksista. Matti on pitkään toiminut sekä yhden Euroopan suurimmista eläkeyhtiöistä, Varman, toimitusjohtajana että Suomen elinkeinoelämän ytimessä. Hän täydentää kansainvälisiä verkostojamme erinomaisesti.  

Hallituksen ehdotettujen uusien jäsenten CV´t

Matti Vuoria

Työskenneltyään vuosikymmenen Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtajana Matti Vuoria jäi eläkkeelle vuonna 2014. Tällä hetkellä hän toimii YIT Oyj:n hallituksen puheenjohtajana. Matti Vuoria on tehnyt pitkän uran Suomen julkishallinnossa ja toiminut viimeksi Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä vuosina 1992-1998. Hän on toiminut hallituksen jäsenenä useissa suuryhtiöissä, kuten Stora Enso Oyj:ssä, Wartsilä Oyj:ssä, Sampo Oyj:ssä, Orion Oyj:ssä ja tanskalaisessa Daniscossa sekä Pohjoismaiden Investointipankissa. Hän toimi Fortum Oyj:n päätoimisena hallituksen puheenjohtajana viiden vuoden ajan vuosina 1998-2003. Matti Vuoria on Ruotsin teknistieteellisen akatemian jäsen.

James Penney

James Penney on Lontoossa toimivan Darwin Property Investment Management Limitedin hallituksen ja sijoituskomitean puheenjohtaja. Darwin Property Investment Management Limited valittiin vuonna 2015 vuoden vaihtoehtorahastojen hoitajaksi European Pension Awardseissa sekä LAPF Investment Awardseissa. James Penney on myös strategiseen konsultointiin keskittyvän Darwin Consultingin omistaja ja toimitusjohtaja, jota yhtiötä hän oli perustamassa vuonna 1997. Darwin Consulting tarjoaa strategista neuvonantoa hallituksille ja sijoittajille useilla eri toimialoilla, mukaan lukien rahoituspalvelut, pääomasijoitustoiminta ja media. Ennen Darwin Consultingin perustamista James Penney teki akateemista uraa mm. suorittamalla tutkinto- ja jatko-opintoja Trinity Collegessa Cambridgessä sekä tämän jälkeen toimimalla kuusi vuotta pääluennoitsijana Westminster Collegessa Oxfordissa. Oxfordin jälkeen James Penney oli Sloan Fellow –ohjelmassa London Business Schoolissa, jossa hän suoritti johtamisen maisteritutkinnon (M.Sc. in Management Studies).

Peter Carlsson

Peter Carlsson on enkelisijoittaja, neuvonantaja ja yrittäjä. Hän on työskennellyt Kaliforniassa tunnetun sähköautovalmistajan, Tesla Motorsin, toimitusketjusta vastaavana johtajana vuosina 2011-2015. Peterillä oli tärkeä rooli Tesla Motorsilla kun sähköautovalmistaja laajensi nopealla vauhdilla toimintojaan, mukaanlukien erittäin menestyksekkään uuden automallin, Tesla Model S:n,  lanseerauksen. Ennen tätä hän työskenteli NXP Semiconductorsin johtajana ja ostoista vastaavana johtajana Singaporessa vuosina 2008-2011, Sony-Ericssonin ostoista vastaavana johtajana sekä muissa johtotehtävissä Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Peter Carlsson on suorittanut M.Sc. (Economics, Production & Quality Control) –tutkinnon Luleån teknillisessä yliopistossa.

Cleantech Invest lyhyesti

Cleantech Invest on pohjoismainen yrityskiihdyttämö jolla on osakkuusyhtiöinään globaaleja ongelmia ratkaisevia kasvuyhtiöitä. Osakkuusyhtiöt keskittyvät liiketoiminnassaan puhtaaseen energiaan sekä energia-ja resurssitehokkuuteen. Yhtiöllä on osakkuusyhtiöitä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Yhtiön johto on cleantech -sijoittamisen kansainvälisiä pioneereja. Cleantech Investin A-sarjan osake on listattu Nasdaq First North Finland markkinapaikalla tikkerikoodilla CLEAN.

www.cleantechinvest.com

Yhteystiedot

Alexander Lidgren, Toimitusjohtaja, Cleantech Invest Oyj. Puh: 46 73 660 1007, alexander.lidgren@cleantechinvest.com

Access Partners Oy, Hyväksytty neuvonantaja. Puh: 358 9 682 9500

Release: