Enersize on valinnut Sedermera Fondkommissionin neuvonantajaksi vuodelle 2017 suunniteltua Nasdaq First North Tukholma listautumista varten

Tiedotteet

Kuten Enersize Oy (“Enersize”) on aiemmin tiedottanut, yhtiö suunnittelee listautumista Nasdaq First North Tukholmaan. Cleantech Invest Oyj:n (“Cleantech Invest”) efektiivinen täysin laimennettu omistusosuus Enersizesta on 42,7%. Listautumisen neuvonantajaksi on nyt valittu Sedemera Fondkommission. Listautumisen arvioidaan tapahtuvan vuoden 2017 aikana.

Listautumisprosessi alkaa välittömästi ja myöhemmin julkaistava yhtiöesite tulee sisältämään tarkempaa tietoa listauksesta. Enersize aloitti vastikään projektin kiinalaisen lasinvalmistajan kanssa ja kertoi aiemmin tilauksista sekä Kiinan auto – että elektroniikkateollisuudessa.

Christian Merheim, Enersizen hallituksen puheenjohtaja, kommentoi:

“Meidät nähtiin houkuttelevana listautumiskandidaattina ja täten pystyimme valitsemaan usean eri neuvonantajan välillä. Olemme tyytyväisiä voidessamme julkistaa että olemme valinneet Sedermera Fondkomissionin. Keskustelimme heidän kanssaan ensimmäisen kerran jo yli vuosi sitten ja olemme vaikuttuneet heidän perusteellisuudestaan sekä ammattimaisesta että suoraselkäisestä työskentelytavasta. Odotamme innoissamme työskentelyä yhdessä Sedermeran kanssa vuoden 2017 IPO:n parissa.”

Sami Mykkänen, Enersizen toimitusjohtaja, kommentoi:

"IPO-prosessimme aloitusaikataulu ei olisi voinut olla parempi. Viime vuoden aikana keskustelun alla olevien myyntiprojektien määrä on yli kolminkertaistunut ja olemme voittaneet useita merkittäviä asiakkuuksia. Lähestyvä IPO antaa meille mahdollisuuden viedä eteenpäin vielä isompaa määrää projekteja."

Cleantech Investin, Enersizen suurimman omistajan, toimitusjohtaja Alexander Lidgren kommentoi:

“Olemme iloisia että olemme askeleen lähempänä sitä että voimme tuoda tarjolle listatun osakkeen yhtiössä jonka näemme olevan mestari hiilidioksiidipäästöjen leikkaamisessa. Kasvatettuaan kovalla työllä ja systemaattisella toiminnallaan mittavan asiakasprojektikannan, Enersize pystyy nyt toimittamaan ison mittakaavan energiansäästöjä Kiinan valmistavalle teollisuudelle.”

Sedermera Fondkommissionin yritysrahoituksen johtaja Andreas Sandgren kommentoi:

”Olemme ilahtuneita että meidät on nimetty Enersizen neuvonantajaksi ja odotamme innolla yhtiön listausprosessin aloitusta.”

Sedermera Fondkomission lyhyesti:

Sedermera Fondkomission tarjoaa palveluita listayhtiöille tai yhtiöille joiden tavoitteena on listautua. Sedermera tarjoaa palveluja liittyen yritysrahoitukseen, hyväksyttynä neuvonantajana toimimiseen, yritysjärjestelyihin, sijoitusviestintään, antien järjestämiseen ja markkinatakaukseen. Sedermera on toinen toiminimi ATS Finans AB:lle, sijoitusyhtiölle joka on Ruotsin Finanssivalvonnan valvonnan alainen yhtiö. Sedermeran pääkonttori sijaitsee Malmössä, Ruotsissa. Yhtiöllä on toimipisteet myös Lundissa (Medicon Village) ja Norrköpingissä (Norrköping Science Park). Yhtiössä on n.15 työntekijää. Sedermeran tavoitteena on kehittää pitkäkestoisia asiakas- ja sijoittajasuhteita. 

Enersize lyhyesti

Enersize saavuttaa keskimäärin 30% säästön teollisten paineilmajärjestelmien energiankulutuksessa itse kehittämänsä tiedonkeruu- ja analyysijärjestelmänsä avulla. Globaalisti arviolta 90% valmistavasta teollisuudesta käyttää paineilmajärjestelmiä ja niiden kulutus vastaa arviolta 5% koko maailman sähköenergian kulutuksesta. Enersizen päämarkkinalla Kiinassa paineilmajärjestelmät käyttävät noin 10% koko maan sähköenergian kulutuksesta. Enersize jakaa syntyneet säästöt asiakkaansa kanssa, jolle palvelun käyttöönotto on ilmainen. Enersizen asiakkaana on mm maailman suurin litteiden näyttöjen valmistaja, terästehtaita sekä tunnettuja automerkkejä. www.enersize.com

Cleantech Invest lyhyesti

Cleantech Invest on pohjoismainen yrityskiihdyttämö jolla on osakkuusyhtiöinään globaaleja ongelmia ratkaisevia kasvuyhtiöitä. Osakkuusyhtiöt keskittyvät liiketoiminnassaan puhtaaseen energiaan sekä energia-ja resurssitehokkuuteen. Yhtiöllä on osakkuusyhtiöitä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Yhtiön johto on cleantech -sijoittamisen kansainvälisiä pioneereja. Cleantech Investin A-sarjan osake on listattu Nasdaq First North Finland markkinapaikalla tikkerikoodilla CLEAN ja Nasdaq First North Tukholmassa tikkerikoodilal CLEANT A.

www.cleantechinvest.com

LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/cleantech-invest-oy

Twitter: @CleantechInves1

IG: @cleantechinvest

FB: www.facebook.com/cleantechinvest/


Yhteystiedot

Alexander Lidgren, Toimitusjohtaja, Cleantech Invest Oyj. Puh: 46 73 660 1007, alexander.lidgren@cleantechinvest.com

Christian Merheim, Hallituksen puheenjohtaja, Enersize Oy. Tel. 46 70 818 28 53, christian.merheim@enersize.com

Access Partners Oy, Hyväksytty neuvonantaja. Puh: 358 9 682 9500