Nuuka Solutions Oy on valinnut Augment Partnersin neuvonantajaksi vuodelle 2017 suunniteltua Nasdaq First North Tukholma listautumista varten

Tiedotteet

Kuten Nuuka Solutions Oy (”Nuuka”) aiemmin jo tiedotti, yhtiö suunnittelee listautumista Nasdaq First North Tukholmaan vuoden 2017 aikana. Cleantech Invest Oyj (”Cleantech Invest”) on yhtiön suurin omistaja omistusosuudella 35,2%. Augment Partners AB (”Augment Partners”) on nyt valittu Nuukan neuvonantajaksi First North Tukholman listautumista varten. Listautumisen arvioidaan tapahtuvan on vuoden 2017 aikana.

Vuoden 2016 aikana Nuuka on kasvanut merkittävästi ja yhtiön on saanut useita satoja uusia rakennuksia palvelunsa piiriin. Tällä hetkellä Nuukan rakennusten älykkyyttä ja tehokkuutta parantavaa pilvipalvelua käyttää jo yli 800 rakennusta Pohjoismaissa sekä Hollannissa. Nuuka kertoi äskettäin ensimmäisistä kansainvälisistä asiakkuuksista Pohjoismaiden ulkopuolella, sekä tiedotti Kiinan asiakasprojekteihin saamastaan julkisesta tuesta.

Myöhemmin julkaistava yhtiöesite tulee sisältämään tarkempaa tietoa listauksesta. 

Tarja Teppo, Nuukan hallituksen puheenjohtaja kommentoi:

“Olemme iloisia voidessamme kertoa, että olemme valinneet Augment Partnersin neuvonantajaksemme. Me tunnemme Augment Partnersin tiimin hyvin jo entuudestaan ja olemme olleet vaikuttuneita heidän energiastaan, innokkuudestaan sekä ammattimaisuudestaan. Nuukan koko tiimi on innolla aloittanut yhteistyön Augment Partnersin tiimin kanssa.”

Mikko Valtonen, Nuuka Senior VP, Business Development, kommentoi:

"Meillä on takanamme vahva kasvun vuosi 2016 ja erittäin lupaavalta näyttävä tarjouskanta vuodelle 2017. Odotamme mielenkiintoista ja innostavaa prosessia vahvistaaksemme pääomiamme niin pre-IPO kierroksen että IPO-annin yhteydessä. Me uskomme, että olemme saaneet markkinat vakuutettua tuotteemme eduista ja liiketoimintamallimme toimivuudesta, onhan meillä jo yli 800 Nuukaa aktiivisesti käyttävää rakennusta asiakkainamme. Olemme lisäksi äskettäin voittaneet ensimmäiset merkittävämmät kansainväliset asiakkuudet ja haluamme saada vauhtiin Kiinan projektimme yhteistyössä vahvan ja tunnetun paikallisen toimijan kanssa. Nyt tavoitteenamme on kerätä pääomaa, jotta voimme edelleen kiihdyttää kasvuamme ja pääsemme luomaan Nuukasta seuraavan pohjoismaisen menestystarinan kansainvälisille markkinoille.”

Cleantech Investin, Nuukan suurimman omistajan, toimitusjohtaja Alexander Lidgren kommentoi:

“Olemme iloisia Nuukan viimeaikaisesta kehityksestä ja nyt on aika ottaa seuraava askel. Nuuka tuo älyn rakennuksiin ja täten yhtiöllä on selkeä mahdollisuus tehostaa koko kiinteistösektoria sekä antaa myös kiinteistöjen käyttäjille työkaluja vaikuttaa rakennusten suorituskykyyn.”

Augment Partnersin partneri Daniel Orispää kommentoi:

”Olemme innoissamme, että aloitamme työskentelemään yhdessä Nuukan kanssa heidän kasvupolullaan. Nuuka on pystynyt näyttämään uskomattoman hienoja tuloksia suomalaisille asiakkailleen pilvipalvelunsa avulla. Viimeisen vuoden aikana Nuuka on ottanut merkittäviä askeleita eteenpäin ja on pystynyt auttamaan kiinteistön omistajia ja hallinnointiyhtiöitä analysoimaan ja kehittämään energiatehokkuuttaan, sisäilmaolosuhteita, sekä vastuullisuuttaan. Toimimme mielellämme neuvonantajana Nuukan First North Tukholma listauksessa ja pääoman hankinnassa vauhdittaaksemme yhtiön kansainvälistä kasvua. ”

Nuuka Solutions lyhyesti

Nuuka Solutions on suomalainen johtava kiinteistöjen prosessien reaaliaikainen informaatio- ja analytiikkajärjestelmä. Nuukan avulla konsolidoidaan olemassaolevaa kiinteistöjen mittatietoa (building big data) yhteen käyttöliittymään. Nuukan avulla ylläpidetään hyviä sisäilmaolosuhteita, energiatehokkuutta, tehostetaan LVIS- prosessin ja kiinteistöhuollon toimintaa ja tuotetaan kattava raportointi. Nuukan palvelu on suunnattu erityisesti kiinteistön omistajille, kiinteistösijoittajille, vuokrataloyhtiöille ja energia-asiantuntijoille. Nuuka tuo datan näkyville kiinteistöjen kellareista kiinteistön käyttäjien ja kiinteistömanagereitten käyttöön ja antaa näin mahdollisuuden parempaan kiinteistöjen hallintaan ja arvonnousuun.

www.nuukasolutions.com


Augment Partners lyhyesti

Augment Partners on itsenäinen partnereidensa omistama taloudellista neuvonantoa tarjoava yritys pääpaikkanaan Tukholma. Augment Partnersin toiminta perustuu korkeaan ammattitaitoon, laajaan suhdeverkostoon, sekä vahvaan sitoutumiseen asiakkaisiinsa. Augment Partners tarjoaa erityisesti pk-sektorille korkean tason projektin johto-, yritysrahoitus-, sekä yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. www.augmentpartners.se



Cleantech Invest lyhyesti

Cleantech Invest on pohjoismainen yrityskiihdyttämö jolla on osakkuusyhtiöinään globaaleja ongelmia ratkaisevia kasvuyhtiöitä. Osakkuusyhtiöt keskittyvät liiketoiminnassaan puhtaaseen energiaan sekä energia-ja resurssitehokkuuteen. Yhtiöllä on osakkuusyhtiöitä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Yhtiön johto on cleantech -sijoittamisen kansainvälisiä pioneereja. Cleantech Investin A-sarjan osake on listattu Nasdaq First North Finland markkinapaikalla tikkerikoodilla CLEAN ja Nasdaq First North Tukholmassa tikkerikoodilal CLEANT A.

www.cleantechinvest.com

LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/cleantech-invest-oy

Twitter: @CleantechInves1

IG: @cleantechinvest

FB: www.facebook.com/cleantechinvest/


Yhteystiedot

Alexander Lidgren, Toimitusjohtaja, Cleantech Invest Oyj. Puh: 46 73 660 1007, alexander.lidgren@cleantechinvest.com

Mikko Valtonen, Nuuka Solutions Oy, Tel. 358 50 591 2044, mikko.valtonen@nuukasolutions.fi

Daniel Orispää, Partner, Augment Partners. Tel. +46 73 154 5232, daniel.orispaa@augmentpartners.se

Access Partners Oy, Hyväksytty neuvonantaja. Puh: 358 9 682 9500